Tällä kertaa ajattelin tehdä toisenkin erikoisemman
blogipostauksen itselleni hyvin tärkeästä ja vaikeasta käsitettävästä, mutta
toisaalta hyvin kiehtovasta aiheesta. Pohdin tässä postauksessa sitä miltä
tuntuu kuulua vähemmistöön Etelä-Afrikan kaltaisessa maassa, jossa raa’an
historian arvet ovat edelleen näkyvissä ihmisten sieluissa. Tulen pohtimaan
sitä miten koen itse sen, että olen osa vähemmistöä täällä. Mitä tunteita se
herättää minussa, miten näen eri ihmisrotujen väliset suhteet sekä miltä
näyttää tulevaisuus sateenkaari- kansan parissa.
En oikein tiedä mistä aloittaisin enkä pysty kaikilla
sanoilla edes kertomaan omia havaintojani sekä tuntemuksiani elämästäni
Etelä-Afrikassa, etenkin Johannesburgissa. Ihmiset täällä tykkäävät edelleen
luokitella toisiaan rotujen perusteella; valkoiset, mustat, värilliset,
intialaiset, arabit, aasialaiset jne. Itsekin käytän aina keskusteluissa eri ihmisrotujen
nimityksiä, koska niin tekevät myös sekä mustat että valkoiset kaverini. Itse
asiassa eteläafrikkalaiset tykkäävät itsekin luokitella toisiaan rotujen
perusteella ja varmistin alussa, että asia on okei jos minä teen myös samoin.
Sain myöntävän vastauksen ja en näe itse siinä enää rasistista sävyä vaikka
aluksi vähän pelotti käyttää eri ihmisrotujen nimityksiä. Nyt kuitenkin se on
hyvin jokapäiväistä täällä, minulla on sekä mustia, värillisiä että valkoisia
kavereita.
Alun alkaen kun saavuin Johannesburgiin en oikeastaan ollut
järkyttynyt mitenkään, näin enemmistönä mustia eteläafrikkalaisia, mutta olen
tottunut mustaan väestöön asuessani Malawissa. Mitä enemmän aikaa vietin
Johannesburgissa ja sen erilaisissa lähiöissä niin sitä enemmän aloin tapaamaan
myös valkoisia sekä värillisiä. Enemmistönä kuitenkin kaikista tapaamistani
ihmisistä ovat mustat. En ole pahastunut ollenkaan vaan hyvin innoissani. Nyt
minulla on ollut vihdoinkin mahdollisuus luoda ehkä jopa kestävämpiä
ihmissuhteita kuin esim. asuessani Malawissa. Tai ainakin aluksi suunnittelin
niin, mutta homma ei ole niin yksinkertaista. Ensinnäkin apartheidin- ajan
vaikutuksen johdosta täällä on edelleen nähtävissä vihaa sekä katkeruutta
ihmisrotujen kohdalla. Etenkin inho ja hyväksikäyttö valkoisia kohtaan on osittain
suurempaa kuin mustia tai muita rotuja. Useimmat valkoiset ovat täällä
siis afrikaanseja ja mustien ennakkoluulot heistä liittyvät buurisotien
aikaiseen aikaan. Useimmat mustat eivät tykkää valkoisista, koska valkoiset
etenkin afrikaansit ovat kuulemma raakoja ja väkivaltaisia. En oikein itse osaa
enkä halua ottaa kantaa täällä näihin ihmisten ennakko- oletuksiin, koska en
ole eteläafrikkalainen. En ole syntynyt täällä enkä ole koskaan aiemmin asunut
täällä, joten olen mielestäni täysin väärä henkilö antamaan vahvoja mielipiteitä.
Useimmiten ulkopuolisten antamat mielipiteet eteläafrikkalaisista voivat olla
loukkaavia paikallisia kohtaan, joten haluan pitää matalaa profiilia.
Muistaakseni mainitsin toisessa blogipostauksessani siitä,
miten olen se ainoa valkoinen nuori nainen täällä ja se pitää edelleen
paikkansa tietyiltä osin. Ainakin jos liikutaan Braamfonteinin ja keskustan
alueilla. Randburg, Sandton, Mellville, Pretoria ja Hatfield ovat erikseen. Ne
ovat ns. enemmänkin siistejä hienostoalueita joissa on turvallisempaa sekä
rauhallisempaa. Itse kuitenkin joudun päivittäin keskustaan ja pyörimään siellä
harjoittelupaikkani sijainnista johtuen. Keskustassa olen liikkunut monesti
päiväsaikaan yksin enkä ole vielä kohdannut mitään sen pahempaa. Minua ei ole yritetty ryöstää, luojan kiitos. En kuitenkaan tunne, että olen
täysin turvassa. Useimmiten kuljetan reppuani tai laukkuani varoen, koska
täällä tapahtuu joka päivä satoja ellei tuhansia taskuvarkauksia. Kohtasin myös
toisen viikkoni aikana pienimuotoista ahdistelua erään kodittoman miehen
toimesta. Tietysti koska olen ainoa valkoihoinen nainen Braamfonteinin alueella
minut on helppo ns. laittaa merkille. Niinpä tämä koditon mies sattui
”sattumalta” aina samoihin paikkoihin kuin minä ja esitti hyvin ystävällistä.
Todenmukaisesti hän vain halusi hyötyä minusta rahallisesti ja pyysi minua
monta kertaa ostamaan ruokaa hänelle. Vastasin aina kieltävästi ja sanoin, että
mene matkoihisi, koska tunsin hänen seuransa ahdistavaksi. Suoraan sanoen
keskustan alueella varsinkin valkoihoinen saa elää jatkuvassa pelossa. Myös
työtoverini sekä kaverini kehottivat minua etten puhuisi mitään epäilyttävien
ja tuntemattomien tyyppien kanssa, koska en voi tietää heidän todellista tarkoitusperäänsä.
Muutamat työtovereistani ovat sanoneet minua täällä hulluksi suomalaiseksi
tytöksi, kun he kuulivat että olen tavannut täysin tuntemattomia ihmisiä
täällä, yöpynyt heidän luonaan, hypännyt tuosta vaan heidän autoonsa jne.
Useimmat mustista kavereistani eivät koskaan tekisi samaa vaikka vastassa olisi
toinen musta. Eriarvoisuudesta ja köyhyydestä johtuen kukaan ei luota
keneenkään täällä. Myönnän, että olen välillä hullu ja käyttäydyn
ajattelemattomasti, yksinkertaisesti olen edelleen liian sinisilmäinen eikä se
tule koskaan täysin muuttumaan. Tähän taas vaikuttaa se, että olen suomalainen
ja kotimaani on yksi maailman turvallisimmista, sanotaanko että me suomalaiset
emme osaa pelätä mitään. Turvallisuus on meille itsestäänselvyys sekä meillä on
jonkin tasoinen luottamus tuntemattomiin. Suomessa voit esim. jättää
polkupyörän useimmissa kaupungeissa seisomaan kerrostalonpihalle vuodeksi
(lukitsematta), mutta tee sama täällä, simsalabim, se pyörä on kadonnut alle
puolessa tunnissa ellei nopeamminkin. Vielä lisätäkseni sen, että yksi eteläafrikkalainen
tuttavani sanoi etten saisi mennä katsomaan esim. uutta asuntoa yksin. Täällä
on monesti tapahtunut esim. naisten kidnappauksia, kun he ovat menneet yksin
katsomaan asuntoa ja vastassa onkin ollut jotain täysin muuta kuin mitä olisi
pitänyt. Valitettavasti useimmat näistä kidnapatuista naisista ja tytöistä ovat
joutuneet seksuaalirikollisuuden uhreiksi, heidät on voitu kuljettaa
seksityöläisiksi johonkin päin Afrikkaa.
Näiden asioiden ohella ja etenkin sen, kun olen valkoinen
nuori nainen minun täytyy ottaa kaikki mahdolliset vaaran merkit huomioon. En
voi luottaa täysin kehenkään ennen kuin opin tuntemaan ihmiset paremmin.
Tietysti luotan instituutin henkilökuntaan sekä muutamiin läheisimpiin
kavereihini, mutta pidän aina itseni varuillani tutustuessani uusiin ihmisiin.
Etelä-Afrikassa ihmiset kutsuvat toisiaan helposti ystäviksi, jopa heti
ensimmäisellä tapaamisella. Itselleni kuitenkin ystävä-sanalla on syvällisempi
merkitys. En voi kutsua sellaista ihmistä ystäväkseni, jonka tapasin n. 5 minuuttia
sitten. Hän on minulle ennemminkin tuttava ja ystävyys muodostuu vasta
tutustumisen kautta. Täällä itselleni on näitä useita ystävä- ehdokkaita
tarjolla, mutta on myös surullista huomata miten ihmiset eivät ole aidosti
kiinnostuneita. Muutamat naishenkilöt joihin olen tutustunut ovat olleet
mukavia, mutta olen nähnyt heidän silmistään että heitä ei oikeasti kiinnosta
olla ystäviäni. Iloinen jutustelu, hymyily ja ystävyys- sanan viljely on
useimmiten muodollista, sanotaanko että se kuuluu eteläafrikkalaisen kulttuurin
small talkiin. Lisäksi eroavaisuus on aina siinä jos toinen osapuoli on musta
ja toinen valkoinen, voin sanoa että siinä tulee ikuisesti olemaan jonkinlainen
kuilu välissä. Mustien ja valkoisten historia on niin erilainen, mustat ihmiset
ovat kärsineet ja valkoiset voittaneet. Emme tule koskaan näkemään täysin
rasismista vapaata kansakuntaa ennakkoluulojen, historian ja ihmisten
asenteista johtuen.
Tässä päivityksessä kerron myös viikonlopustani Cosmo City-
nimessä taajamassa (niin kuin suomalaisittain sitä voitaisiin kutsua) sekä sen
lähettyvillä sijaitsevasta Alexandra- nimisestä townshipistä, joka on yksi
Etelä-Afrikan köyhimpiä slummialueita. Ironisesti Alexandra- township sijaitsee
aivan hyvävaraisen sekä rikkaiden ihmisten asuttaman Sandtonin alueen kupeessa.
Seuraavaksi pohdin hieman sitä miten vierailuni Cosmo Cityssä sujui, mitä koin
sekä minkälaisen jäljen Alexandran alue jätti minuun.
Cosmo City sijaitsee Gautengin pohjois- osassa, kyseinen taajama on pienehkö ja hieman maaseutua muistuttava alue. Vietin Cosmo Cityssä pari päivää työkaverini luona. Tämä naispuoleinen työkaverini asuu aika vaatimattomissa oloissa yhdessä 11-vuotiaan tyttärenä kanssa. Heidän asuntona koostui lähinnä yhdestä huoneesta, joka oli rakennettu entisen autotallin tilalle. Huoneessa oli sohva, sänky, televisio, pieni jääkaappi ja keittiötaso. Wc sijaitsi huoneen ulkopuolella, mutta suihkusta ei ollut tietoa. Itse asiassa peseytyminen tapahtui vesisankojen ja saavien avulla sekä palasaippuan kanssa. Pääsin kyseisenä viikonloppuna testaaman perinteistä afrikkalaista kylpemistapaa, itse asiassa taisin koittaa sitä jo Malawissa ollessani mutta nyt kokemus oli parempi. Suoraan sanoen istuin välillä sekä seisoin pienehkössä vesisaavissa ja loiskuttelin vettä päälleni. Samalla hieroin saippuaa ihooni sekä yritin parhaani mukaan myös pestä hiukseni. Mustat ihmiset (siis ainakin naiset) eivät pese hiuksiaan joka päivä vaan käyttävät suihkumyssyä mennessään kylpemään tai suihkuun. Tarkoitan siis että ihan kaikki, oli sitten varakkaampi tai köyhempi henkilö kyseessä. Työkaverini teki kuitenkin oloni mukavaksi luonaan ja osoitti vieraanvaraisuutensa. Hän valmisti riisiä, kanaa sekä kasviksia ruoaksi. Pääsin myös vierailemaan hänen naapureidensa luona. Etenkin viereisen talon pikkulapset olivat hauskaa seuraa. Ensin he ehkä vähän ujostelivat minua, mutta pian leikkivätkin innoissaan ja esittelivät minulle temppuja.
Cosmo City sijaitsee Gautengin pohjois- osassa, kyseinen taajama on pienehkö ja hieman maaseutua muistuttava alue. Vietin Cosmo Cityssä pari päivää työkaverini luona. Tämä naispuoleinen työkaverini asuu aika vaatimattomissa oloissa yhdessä 11-vuotiaan tyttärenä kanssa. Heidän asuntona koostui lähinnä yhdestä huoneesta, joka oli rakennettu entisen autotallin tilalle. Huoneessa oli sohva, sänky, televisio, pieni jääkaappi ja keittiötaso. Wc sijaitsi huoneen ulkopuolella, mutta suihkusta ei ollut tietoa. Itse asiassa peseytyminen tapahtui vesisankojen ja saavien avulla sekä palasaippuan kanssa. Pääsin kyseisenä viikonloppuna testaaman perinteistä afrikkalaista kylpemistapaa, itse asiassa taisin koittaa sitä jo Malawissa ollessani mutta nyt kokemus oli parempi. Suoraan sanoen istuin välillä sekä seisoin pienehkössä vesisaavissa ja loiskuttelin vettä päälleni. Samalla hieroin saippuaa ihooni sekä yritin parhaani mukaan myös pestä hiukseni. Mustat ihmiset (siis ainakin naiset) eivät pese hiuksiaan joka päivä vaan käyttävät suihkumyssyä mennessään kylpemään tai suihkuun. Tarkoitan siis että ihan kaikki, oli sitten varakkaampi tai köyhempi henkilö kyseessä. Työkaverini teki kuitenkin oloni mukavaksi luonaan ja osoitti vieraanvaraisuutensa. Hän valmisti riisiä, kanaa sekä kasviksia ruoaksi. Pääsin myös vierailemaan hänen naapureidensa luona. Etenkin viereisen talon pikkulapset olivat hauskaa seuraa. Ensin he ehkä vähän ujostelivat minua, mutta pian leikkivätkin innoissaan ja esittelivät minulle temppuja.
Muutamia kuvia Cosmo Citystä, päiväsaikaan alueella kadut ovat hyvinkin hiljaiset:
Aikani Cosmo Cityssä oli hyvin opettavaista, kun pääsin
samalla reissulla vierailemaan erään asukkaan kodissa Alexandran
slummialueella. Alexandra on Etelä-Afrikan köyhin slummialue ja voin sanoa sen
todeksi nähtyäni kaiken sen köyhyyden sekä järkyttävät olosuhteet. Suurin osa
ihmisten kodeista oli kyhätty peltipaloista, laudoista tai puunoksista. Kaduilla
oli ihmisten eritteitä (haju järkyttävä) ,roskia joka puolella, ruoan tähteitä
siellä täällä jne. Naishenkilö jonka kodissa pääsin vierailemaan oli
työkaverini tuttava, kyseinen nainen pyörittää hiussalonki yritystään
Alexandran alueella. Hänen talonsa oli vaatimaton. Periaatteessa yksi huone ja
seinän takana pieni keittokomero. Kyseisessä talossa asui hänen lisäkseen hänen
lapsensa sekä aviomiehensä. Heillä oli kuitenkin hienouksia mm. jääkaappi,
televisio ja stereot. Kuitenkin elinolosuhteet ihmisille Alexandrassa ovat
epäinhimilliset kuten yleisesti slummialueilla. Asukkaat kyseisellä alueella
ovat turtuneet elinalueeseensa, suurin osa heistä on hyvin köyhiä eikä heillä
ole vaikuttamismahdollisuuksia vaatia jotain parempaa. Tosin en tiedä
varmuudella miten Etelä-Afrikan hallitus jakaa varojaan eri alueille
provinsseissa. Tietysti ottaen huomioon maassa vallitsevan hallintotavan sekä
rehottavan korruption ei varoja Alexandran kaltaisille alueille jaeta usein. En
uskaltanut ottaa kuvia alueella, koska paikalliset kaverini sanoivat että ehkä ei
kannata. Ainakaan silloin kun olet valkoinen, valkoinen joka on osa
vähemmistöä.
Tässä kuvia Alexandran alueesta (tosin Google- kuvapalvelusta otettu), mutta voin täysin vakuuttaa näkymien olleen samanlaiset:
( http://www.un.org/en/sustainablefuture/yann.shtml)
(http://citizen.co.za/221633/gauteng-housing-budget-r5bn-jacob-mamabolo/)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti